Saarna Vaasan kirkossa Cantate-sunnuntaina 29.4.2018
Tekstit: 1. Joh. 3: 18-24 ja Joh. 15:10-17
 |
| Apostoli Johannes Kangasalan kirkko @ Wikimedia Commons |
luonasi on lohdutus ja suoja.
Paimen parahin,
taivaan rauha sydämeeni anna.
Näin kirjoittaa virressä 357 unkarilainen reformoidun kirkon pappi Benjamin Szönyi. Virsi syntyi 1762 ja se tuli suomenkieliseen 1938 virsikirjaan. Käytän virren sanoja jaksottamaan tätä saarnaa, ja ehtoollisen aikana laulamme sen. Voit ottaa sitten virsikirjan mukaan ja laulaa myös kirkon kuorissa.
Tuntuu siltä, että Johannes vie sydämestä rauhan. Tai ehkä se on Pyhä Henki, totuuden Henki, joka vaikuttaa hänen sanojensa kautta. Saimme kuulla epistolana kirjetekstin 1. Johanneksen kirjeestä, ja evankeliumin Johanneksen mukaan. Raamatuntutkijat eivät ole aivan varmoja, onko evankeliumin ja kirjeiden kirjoittaja sama ja onko hän apostoli Johannes. Mutta nämä kirjoitukset ovat joka tapauksessa sukua toisilleen niin kielen, käsitteiden kuin sisällön puolesta. Arvellaan, että kirjeet on kirjoitettu nykyisessä Turkissa Efesoksen lähellä noin 90-luvulla. Perimätiedon mukaan Jeesuksen äiti Maria muuttikin sinne apostoli Johanneksen kanssa ja eli siellä viimeiset vuotensa. Rakkauden apostoli Johannes on runokielinen kirjoittaja, mutta olen usein joutunut pysähtymään myös 1. Johanneksen kirjeen vaatimusten ääreen. Esimerkiksi näitten:
- Ei riitä, että rakastaa lähimmäistä sanoin ja puheessa, vaan rakkauden tulee näkyä teoissa ja totuudessa (1. Joh. 3: 18).
- Tulee noudattaa Jumalan käskyjä. Siitä me tiedämme tuntevamme Jumalan, että pidämme hänen käskynsä (2:3). Ja Jumalan rakastaminen on hänen käskyjensä pitämistä (5.3).
- Se, joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas (3:7). Joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös toista kristittyä (4:21). Se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä (2:11). Olemme velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljien puolesta (3:16). Jos näemme toisen kärsivän puutetta, mutta emme auta, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä meissä (3:17)? Näin Johannes.
Kristityn elämällä on väliä
Meidät on kutsuttu elämään rakkauden täyttämää elämää. Kuitenkin vaikkapa tuollainen vaatimus panna alttiiksi henkensä toisen kristityn puolesta, on aivan valtava. Myös puutteessa olevan veljen tai sisaren auttaminen panee ahtaalle. Auttamistyö ei ole kovin yksinkertaista. Joskus en tiedä auttaako auttamiseni, joskus en jaksa. Elämä tuo eteen paljon vaatimuksia enkä minä riitä enkä osaa. Sydän vapisee ja tunnen, että rakkauteni on monin tavoin vajavaista. Yritän ryhdistäytyä, mutta menetän toivoni. Eikä se paljon lohduta, että kaikkialla maailmassa on rauhatonta.
Viha, vaino riehuu kaikkialla,
pelkään niin kuin peura nuolten alla,
helle näännyttää.
Rauhaa ei voi löytää muukalainen.
Murheen pilvet toisiansa ajaa,
kuu on vuoroin täysi, vuoroin vajaa,
sydän häilyy näin.
Kesken en saa toivoani heittää!
Kesken en saa toivoani heittää! Anna-Maija Raittila käänsi suoraan unkarista tämän virren uudelleen vuoden 1986 virsikirjaan ja silloin tuli mukaan myös tämä 3. säkeistö, missä sydän häilyy, mutta kesken en saa toivoani heittää.
Johannes kirjoittaa toivosta: Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän, vaan koko maailman. (1. Joh. 1:1-2.) Se tarkoittaa sitä, että saat uskoa teot ja tekemättä jättämiset anteeksi, ja pyytää uutta voimaa ja rakkautta. Saat tulla ehtoollispöytään ja uskoa, että Jeesus on sinun ystäväsi ja antaa sinulle itsensä, ja sinä olet hänessä. Ei tarvitse katsoa omaan sydämeen, joka syyttää, sillä Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken.
En ole hyvä kristityn malli etkä sinäkään taida olla, vain Jeesus on sellainen. Sydän on helposti manipuloitavissa pelkoon tai puolustelevaan itsetyytyväisyyteen. Siksi on kiinnitettävä katse Jeesukseen.
Usko ja rakkaus
Johannes liittää yhteen kaksi asiaa. Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme niin kuin hän on meitä käskenyt. (1. Joh. 3:23.) Siinä on usko ja rakkaus. Ei ole toista ilman toista. Voidaan puhua vain uskosta, ja unohtaa mitä sen tulee meissä vaikuttaa. Tai voidaan puhua vain rakkaudesta ja tavoitella sosiaalista hyvää. Mutta kaikki lähtee siitä, että uskon Jeesukseen. Uskoon liittyy se, että tahdon olla kuuliainen hänelle, tehdä sellaisia asioita, jotka ovat hänen rakastavan mielensä mukaisia.
Panin merkille, että näissä molemmissa tämän päivän Uuden testamentin teksteissä painotettiin, että rukousten kuuleminen liittyy meidän kuuliaisuuteemme. Jumala antaa meille sen mitä pyydämme, jos teemme sen, mikä on hänen mielensä mukaista. Se on iso vaatimus. Jotkut moittivat Jumalaa siitä, että hän ei kuule hartaita pyyntöjä. Aivan kuin hän olisikin jättänyt itselleen lopullisen päätäntävallan juuri tuossa, että emme me pysty olemaan niin hyviä ja kuuliaisia, että olisi oikeus vaatia. Silti saamme luottaa siihen, että hänen tahtonsa on hyvä.
Usko on luottamusta ja alistumista Jumalan tahtoon. Mutta kyllä uskonikin kanssa on vähän niin ja näin. Uskon, että Jeesus eli, syntyi, kuoli ristillä, ehkä senkin, että hän nousi ylös kuolleista. Mutta onko tämä usko todellisuutta elämässäni? Mihin se vaikuttaa? Jaksanko joka päivä ja kaikissa vaikeissakin vaiheissa luottaa Jumalan hyvyyteen, siihen että on puolustaja, siihen että Jeesus pitää minua henkensä arvoisena?
Olen ajatellut tätä uskon asiaan niin, että jos se on omassa varassani, niin se loppuu ihan koska vain. Mutta onneksi Raamatussa on myös lupaus, että Jumala itse voimallaan varjelee meidät uskossa (1. Piet.1:5).
Arkana kun heikko usko horjuu,
kaikki muut kun minut luotaan torjuu,
vierelleni jää!
Minut kätke haavojesi suojaan.
Herra, katso, sammumaan käy usko,
sytytä taas armon aamurusko.
Lamppuun suitsevaan
uutta tulta Henkesi voi antaa.
Saavu, Jeesus, paimenkäsi anna,
olallesi nosta, kotiin kanna.
Pysy luonani.
Verelläsi synneistäni päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti