Suojelusmerkki

Voiko katkeruuden ja kateuden voittaa?

Moni on joutunut kokemaan, että ei pysty heti voittamaan katkeruuttaan, vaikka haluaisi. Syitä katkeruuteen löytyy. Työ ei aina menesty, tai jos menestyykin, siitä ei saa samanlaista taloudellista tulosta kuin joku toinen, joka näyttäisi vieläpä pääsevän vähemmällä. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. Tulee vastoinkäymisiä, suuria murheita ja voin kokea, että tätä en olisi ansainnut. Tai joskus voi tulla ajatus, että kukaan ei huomaa, miten paljon olen nähnyt vaivaa. Saisinpa joskus kiitosta.

Kertomus Kainista ja Abelista on ajaton. Siinä on kuvattuna mihin kateus voi pahimmillaan johtaa. Kain oli maanviljelijä ja Aabel oli lammaspaimen. He uhrasivat molemmat Jumalalle satonsa ensi hedelmät. He toivoivat, että Jumala siunaisi heidän työnsä ja antaisi heidän menestyä yhä edelleen. Onnen lahjat eivät kuitenkaan käyneet tasan.

Jumala katsoi lampuri Aabelin uhrin puoleen, mutta ei katsonut maanviljelijä Kainin eikä hänen uhrinsa puoleen. Mistä Kain sen tiesi? Ehkä Kain näki, että hänen työnsä ei menesty eikä tuota tulosta yhtä hyvin kuin Abelin työ. Oli ehkä kuiva vuosi tai paljon heinäsirkkoja. Abelin lampaat löysivät vettä ja tuoretta ruohoa, mutta Kainin oraat kuivettuivat. Jostain Kain arveli, että Jumala ei hänestä välitä. Jumala siunaa vain hänen veljeään Abelia. Hänen katkeruutensa ei kuitenkaan jostain syystä kohdistunut Jumalaan, vaan Abeliin.

Ensin Kain suuttui. Alkukielen suuttua-verbi tarkoittaa sanatarkasti, että hänen nenänsä kuumeni. Sitten hän masentui, hänen katseensa synkistyi. Alkukielen mukaan hänen katseensa putosi. Hän katseli synkästi maahan, kulki pää painuksissa. Silloin Jumala lähestyi häntä ja kysyi: Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jumala varoitti Kainia: Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos teet väärin, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa.
Jumala puhui Kainille ja antoi ymmärtää, että vaikka ihminen on langennut syntiin, ei synti ole väistämätön elämäntapa. Ihmisellä on mahdollisuus ryhdistäytyä ja kamppailla sitä vastaan, nostaa päänsä, kilvoitella, ettei pahuus saisi valtaa, etteivät katkeruus, viha ja kateus ottaisi valtaansa ajatuksia ja tekoja. Kielteisetkin tunteet ovat sallittuja, niitä tule kokonaan torjua. Ei ole väärin tuntea toisinaan katkeruutta ja vihaa, mutta on väärin antaa niiden pesiä ja pilata elämää, omaa ja toisten.

On luterilaisuuden suuri juhlavuosi, armon vuosi. Sinä ja minä saamme elää ja kuollakin armon varassa. Joka aamu on armo uusi. Joka päivä saan anteeksi ja joka päivä minua kutsutaan myös kilvoittelemaan, ettei minusta tulisi kova ja sydämetön, ettei synti saisi voittaa minua ja erottaa Jumalasta ja lähimmäisistä.

Kainilla olisi ollut mahdollisuus puhua ahdistuksestaan Jumalalle. Hän olisi voinut tehdä niin kuin toinen Vanhan testamentin henkilö Job, joka vuodatti tuskansa Jumalalle, puhui siitä, miten kokee Jumalan vaanivan häntä ja toimivan epäoikeudenmukaisesti. Jumala piti Jobin rehellistä puhetta arvossa ja asettui vuoropuheluun.

Viides käsky ja syyllisyys

Kain sen sijaan teki Jumalan varoituksista huolimatta pahimman synnin, minkä ihminen voi tehdä: riisti hengen toiselta ihmiseltä, veljeltään.

Rippikoululainen saattaa sanoa, että viides käsky on helpoin - enhän minä nyt ketään tapa. Mutta Luther on tuotakin käskyä avannut väkevästi: Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme aiheuta lähimmäisellemme mitään vahinkoa tai kärsimystä, vaan autamme ja tuemme häntä kaikissa elämän tarpeissa.

Kun olen oikein vihainen tai kateellinen jollekulle, niin voin toivoa hänen kuolemaansa tai sanoa tosi pahasti. Se on jo tappamista. Enkä minä mielelläni auta sellaista, joka on aiheuttanut minulle jotain kärsimystä. Ei tuo viides käsky niin helppo ole.

Jumala lähestyi veljensä surmannutta Kainia ja kysyi: Missä on veljesi Abel? Jumala toivoi, että Kain tunnustaisi ja ottaisi vastuun teostaan, mutta Kain koetti väistää röyhkeästi: Olenko minä veljeni vartija? Ehkä Kain tarkoitti sitäkin, että Jumalaa kuvataan varjelijana ja vartioitsijana. Eikö Jumala pitänyt huolta Abelista? Eikö vastuu ole hänen? Näin joskus kysellään: Miksi Jumala sallii? - Vaikka ihminen on tehnyt väärin.

Jumala kysyi Kainilta: Mitä oletkaan tehnyt, etkö kuule kuinka Aabelin veri huutaa minulle maasta? Maa ei enää anna satoaan, sinun on lähdettävä tältä seudulta, elettävä pakolaisena, kädestä suuhun. Joudut kantamaan synnin seurauksia elämässäsi. - Silloin Kain murtui ja myönsi syntinsä vastatessaan, että syntini rangaistus on minulle liian raskas kantaa.

Karkotus Jumalan kasvojen valosta

On raskasta joutua pois Jumalan kasvojen edestä, pois Jumalan turvista. Ihmisen sydämeen on istutettu kaipaus Jumalan kasvojen valoon: Siunaa meitä ja varjele meitä, kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Käännä kasvosi meidän puoleemme.

On raskasta kantaa vihaa ja katkeruutta, on raskasta kantaa vääriä tekojaan ja raskasta nähdä niiden seuraukset elämässään ja läheistensä elämässä. On raskasta elää pakolaisena ja kodittomana siksi että on pilannut elämänsä Eedenin. 

Turvamerkki 

Jumala heltyi ja tahtoi suojella Kainia panemalla häneen merkin, ettei kukaan surmaisi häntä niin kuin hän oli surmannut veljensä. Siitä merkistä ei kerrota sen enempää. Teksti antaa meille tästä asiasta vain yhden tiedon: Jumala ei tahtonut että ihminen kostaisi toisen puolesta. Jumala ei tahtonut väkivaltaa eikä koston kierrettä. Hän halusi suojella pakolaista.

Keskiviikkona sain tuhkaristin merkin otsaani. Sain ristinmerkin otsaani jo pyhässä kasteessa. Kaikki kastetut on merkitty Jeesuksen merkillä. Se on rakkauden merkki ja sen tehtävänä on suojata kaikelta pahalta. Kun koettelemus ja kiusaus tulevat elämään, kun viha ja katkeruus meinaavat ottaa vallan, saa huutaa apuun Jeesusta. Jeesus on kiusausten voittaja, hän oli kaikessa samalla tavalla kiusattuna kuin mekin, mutta ilman syntiä. Hän torjui kiusauksen luopua tehtävästään ja lähti kärsimystielle. Hän kesti epäoikeudenmukaisen tuomion ja pyysi armoa pahantekijöilleen.

Siionin vuorella

Uudessa testamentissa Heprealaiskirjeessä puhutaan Abelin verestä ja Jeesuksen verestä. Siellä sanotaan, että emme ole tulleet kauhean lain vuoren, Siinain, juurelle. Se suitsi tulta ja kuolemaa. Olemme tulleet Siionin vuoren juurelle. Meidän edessämme on juhlaa viettävä seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget ja siellä on Jeesus. Jeesuksen veri ei huuda kostoa niin kuin Abelin veri, vaan armoa meille syntisille, jotka olemme moniin kiusauksiin langenneet. Saamme luottaa siihen, että Jumala ei käännä kasvojaan meistä pois eikä lähetä meitä pakolaisuuteen vaan kutsuu kotiin.