Ystävyyden äänensävy

Saarna Vaasan kirkossa 18.10.2015 

Päivän tekstit: 
Aam. 7: 10-15
Gal. 4:12-20
Joh. 13:16-20

Ystävän menettäminen

Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.  Jeesus joutui tämän kokemaan. Ehkä sinäkin olet joutunut kokemaan jotain samanlaista, sillä kristityn osa on kulkea Herran jalanjäljissä. Paavali koki tuon saman galatalaisten kanssa.

Paavali oli päätynyt Galatiaan ensimmäistä kertaa luultavasti siksi että hän oli joutunut vainon kohteeksi, hänet oli pahoinpidelty ja hän oli pakomatkalla. Jos tähän kirkkoon tulisi tällainen esivallan kynsiin joutunut hakattu mies, emme luultavasti kuuntelisi häntä. Mutta galatalaiset tajusivat, että tässä on enemmän kuin mitä näemme. He kuuntelivat Paavalia ja ottivat hänet vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin itse Kristuksen. He ottivat vastaan hänen sanomansa ja uskoivat, että Kristus on kuollut heidänkin syntiensä vuoksi ja noussut kuolleista. Silloin he olisivat antaneet Paavalille mitä vain osoittaakseen ystävyyttään, vertauskuvallisesti vaikka silmän päästään. He olivat täynnä innostusta ja rakkautta.

Mutta kun Paavali lähti pois, tuli toisia lähetyssaarnaajia, jotka perustivat hienon klubin. Klubin jäseneksi pääsi jos alkoi noudattaa juutalaisia säädöksiä ja antoi ympärileikkauttaa itsensä. Nämä uudet opettajat kosiskelivat, imartelivat ja käyttivät valtaa. Heillä oli pyhien yhteisö. He puhuivat Paavalista väheksyvästi ja galatalaiset unohtivat sen yhteyden, ystävyyden ja rakkauden, jota olivat tunteneet Paavalin kanssa. He lankesivat tekojen tielle, ansaitsemaan näiden lähettien ja Jumalan suosiota.

Uskovien pisteidenkeräily

Tällaisia vääränlaisia lähettejä on aina ollut ja on kirkon liepeillä. Ajattelen että sellaisia ovat kristityt, jotka vaativat suorittamista ja tekoja ja harrastavat itsekorostusta. On pyhiltä vaikuttavia sisäpiirejä tai kuppikuntia. On kristittyjä, jotka käyttävät hengellistä valtaa. Jotkut vaativat uskomaan lujasti niin että sairaita paranee ja kuolleita herää uskon voimasta. Jotkut keskittyvät henkilahjoihin. Minullekin on joskus väitetty, että kaikki uskovat puhuvat kielillä. Näin asetetaan monenlaisia paineita hengelliseen pisteidenkeräilyyn. Omitaan väärällä tavalla Jumala ja uskon totuudet. Voidaan puhua hengellisestä sodankäynnistä enemmän kuin Kristuksesta. Ansiokeskeisen hengellisyyden varjossa ei välttämättä nähdä ollenkaan, osataanko olla rakkaudellisia ihmisiä arjessa.

Kun pääsin ripille, sain Raamattuun muistolauseen toisesta Timoteuksenkirjeestä: Pysy siinä minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät keiltä olet sen oppinut. Niinhän se on, ajattelin, tämä pappi ja nämä isoset - ja muut uskon esimerkit, kuten kummitäti ja isovanhemmat - ovat luotettavaa porukkaa.

Tämä galatalaisilta oli päässyt unohtumaan, sillä he olivat hylänneet sen armon sanan, mitä Paavali oli julistanut. He olivat lähteneet hengellisen suorittamisen tielle eivätkä enää arvostaneet opettajaansa. Kun Paavali oli kaukana, hänestä oli helppo puhua halveksivasti ja vähätellen. Ja voi miten sellainen asenne saattaa tarttua myös meidän joukossamme.  Pahaa puhetta on niin helppo uskoa. Väheksyvä ja halveksiva äänensävy jäävät soimaan korvissa. Paavali oli menettänyt ystävänsä, mutta hänen näkökulmastaan galatalaiset olivat luopumassa myös Kristuksesta ja rakentamassa ihan toista uskoa, joka perustui heidän omiin tekoihinsa.

Tällaista uutta uskoa voi siis rakentaa kristitty, joka on lähtenyt tekojen ja pisteiden keräilyn tielle. Mutta ehkä joku kirkosta eronnutkin voi olla rakentamassa ikään kuin uutta uskoa. Kristus-uskon tilalle tulee joku uusi uskonkappale. Kirkon puhe ei enää kuulosta järkevältä, joten se hylätään. Silloin jotkut heittäytyvät yksinkertaisesti etsimään omaa hyvää ja heittävät moraalin nurkkaan. Jotkut taas rakentavat moralismia, jolla voidaan painaa muita ja nostaa itseä. Tai ehkä moralistisella hyvällä elämällä vain pyritään omin voimin parempaan tulevaisuuteen. Yhteistä näille on, että aina tulee jotain vapauden ja Kristuksen tilalle!

Uusi synnytys

Mitä Paavali teki galatalaisille? Näyttää siltä, että hän suuttui ja pahoitti mielensä ja siinä tunnemyrskyssään hän yritti löytää oikeita sanoja saadakseen galatalaiset uskomaan jälleen Jeesukseen Kristukseen ristiinnaulittuna. Hän koetti nostaa esiin keskeisiä asioita. Hän oli monta kertaa puhutellut seurakuntalaisiaan lapsiksi ikään kuin heidän isänään. Mutta nyt hän halusi ryhtyä äidiksi, oli valmis kärsimään synnytystuskia, että Kristus saisi muodon galatalaisissa, että syntyisi taas sellainen ystävyyden yhteisö, joka on Kristuksen ruumis maailmassa. Hän kärsi siitä että oli niin kaukana ja kirjeen äänensävy jäi kuulematta, voisi syntyä väärinkäsityksiä niin kuin teksteistä helposti syntyy. Hän yritti etsiä kirjeeseensä sellaista äänensävyä, joka ei karkottaisi pois Kristuksen luota, vaan kutsuisi armon pöytään, Kristuksen pöytään.

Jos me seuraamme Kristusta ja Paavalia tässä maailmassa, niin mitä meidän tulee tehdä, ettei Kristuksen kirkko poikkeaisi moralismin, tekojen ja kuppikuntaisuuden tielle? Kristuksen kirkolla tarkoitan tässä paitsi Suomen evankelisluterilaista kirkkoa myös laajempaa kristittyjen yhteisöä maailmassa. Ensinnäkin on pantava pois se vääränlainen arvosteleva äänensävy, jolla äidistämme puhutaan. Kirkko on meidän äitimme, joka on meidät synnyttänyt Kristuksen sanalla kasteen kautta ja ruokkii meitä elämän leivällä. Kirkolla niin kuin kaikilla äideillä on vikansa, mutta äitiä ei saa hylätä. Äiti tarvitsee meitä.

Äidin lasten on myös opeteltava elämään sovussa matkalla.  Kristuksen kirkossa on monenlaisia lapsia, erilaisia ihmisiä ja monia yhteisöjä, joiden tulee ymmärtää, että halveksiva puhe sisarista ja veljistä ei ole Kristuksen mielen mukaista. Hänen rukouksensa on, että löytäisimme sellaisen äänensävyn, että kaikki voisivat tulla ystävinä samaan pöytään hyväksyttyinä ja rakastettuina. Aseemme ovat rakkaus ja lempeys. Ja tärkeimpänä: meidän on puhuttava ja elettävä todeksi kristinuskon keskeinen sanoma Kristuksesta:

-          Kristus on kuolemallaan avannut meille tien armollisen Jumalan yhteyteen.

-          Saamme tunnustaa hänelle eksymisemme ja uskoa anteeksiannon sanan.

-          Saamme rohkeuden elää, sillä hän on luvannut olla kanssamme joka päivä. Voimme rohkaista toisiamme luottamaan Jumalan hyvyyteen pahoinakin päivinä.

-          Saamme lohdutuksen kuoleman hädässä, sillä Kristus on voittanut kuoleman vallat.

Seurakunnissamme tarvitaan erilaisia ihmisiä, vaikkapa karjankasvattajia, käämijöitä ja sairaanhoitajia Kristuksen sanansaattajiksi sopivalla ja sopimattomalla hetkellä. Kerran kauan sitten eräs kuoleva nuori mies oli tuskissaan, häntä pelotti. Hoitaja, Kristuksen lähettiläs, ymmärsi, että kyse oli hengellisestä hädästä. Ennen kuin hän ehti ajatellakaan, hän oli sopertanut raamatunlauseen: Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Poika kuoli hymy kasvoillaan ja hoitaja jäi ihmettelemään mistä se lause tuli.