Rukouksen ja ylistyksen paikka

Saarna Vaasan kirkossa 

2. sunnuntai joulusta 3.1.2016

Tekstit: 1. Kun. 8:20, 27-30; Ilm. 4:2-11; Luuk. 2:41-52

Missä Jumala on kohdattavissa? Kohtaanko hänet arjen keskellä vai kirkossa, ilossa vai surussa? Näitä mietin näiden tekstien äärellä.

Jeesuksella oli kyllä valtavan hurskaat vanhemmat, jos he lähtivät joka vuosi maasjalkaisin pääsiäisjuhlille Jerusalemin temppeliin sadan kilometrin päähän. Mooseksen laissa kehotettiin näin tekemään, mutta ehkä se oli toivomusponsi, sillä ei varmasti ollut käytännössä mahdollista että kaikki juutalaiset, vaikkapa vain miehet, olisivat noudattaneet lakia ja menneet Jerusalemiin pääsiäisenä, helluntaina ja lehtimajajuhlan aikaan. Kävellen satakin kilometriä on monen päivän matka. On vaikea kuvitella että kaikki olisivat edes mahtuneet temppeliin.

Meidän Kirkkojärjestyksessäkin on samantyyppinen säädös, 1. luvun 5. pykälässä nimittäin sanotaan, että Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista. Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan. Tämän noudattaminen on ehkä helpompaa kuin pyhiinvaellus kolmasti vuodessa Jerusalemiin – ja kuitenkin niin vaikeaa.

Jeesuksen lapsuudesta tiedämme kovin vähän. Tuomaan lapsuusevankeliumissa, joka ei kuulu Raamatun kaanoniin, on joitain legendanomaisia kertomuksia siitä, miten Jeesus jo lapsena teki ihmeitä. Mutta Raamatussa on vain tämä yksi lapsuuskertomus, tämä missä Jeesus katoaa vanhemmiltaan. He luulevat, että hän kulkee sukulaisten ja tuttavien kanssa, mutta eivät löydä lastaan. Marian ja Joosefin hätään on helppoa eläytyä. Koko Suomi jännitti, löytyykö 11-vuotias poika, ja vieläkin muistan, miten hädissäni rukoilin kymmeniä vuosia sitten kun eräs kaksivuotias oli kateissa. Muistuu mieleen myös kun omat lapset ovat joskus piilotelleet vaikkapa leikkimökissä ja aiheuttaneet suurta huolta. Ja sitähän lapset aiheuttavat vielä aikuisinakin. Ja vaikkeivät aina varsinaisesti aiheuttaisikaan, niin me vanhemmat osaamme murehtia.

Joosefin suuhun ei Raamatussa ole kirjoitettu ainoatakaan repliikkiä. Mutta Maria kyselee ja hänellä on tapana kätkeä sydämeensä asioita, niin suuria lupauksia, toivoin siemeniä kuin myös pelon ja huolen aiheita. Oli varmasti kummallista löytää lapsensa temppelistä keskustelemasta kirjanoppineiden kanssa, mutta outo oli myös Jeesuksen vastaus hätääntyneelle äidille, ensimmäinen Jeesuksen sana Raamatussa: Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?

Jeesus siis jo lapsena ymmärsi, että hän oli Jumalan Poika, ja hänellä oli kaipaus temppeliin. Asuuko Isä Jumala siis temppelissä? Myöhemmin ajaessaan kauppiaita temppelistä pois Jeesus sanoi, että temppeli on rukouksen huone. Jotenkin samalla tavalla koki kuningas Salomon, joka rakensi ensimmäisen Jerusalemin temppelin noin 960 eKr. Temppelin vihkiäispuheessa Salomo kyseli, asuisiko Jumala maan päällä? Ja vastasi, että taivasten taivaatkaan eivät ole Herralle kyllin avarat, saati temppeli. Mutta Salomonkin mielestä temppeli voi olla Jumalan erityisen läsnäolon, rukouksen ja anteeksiantamuksen paikka.

Ajattelen, että se mitä tässä Vaasankin kirkossa tapahtuu joka pyhä, on taivaallisen jumalanpalveluksen heijastusta. Ilmestyskirjan mukaan sitten kun luodaan uusi taivas ja uusi maa, ei kylläkään ole temppeliä, koska temppelinä on Jumala itse ja Kristus, Karitsa. Mutta ehkä juuri nyt on meneillään ylimaallinen jumalanpalvelus, jossa on paljon rukousta ja ylistyslaulua. Itse Jeesus rukoilee puolestamme.

Oli valtava tuo Ilmestyskirjan kirjoittajan näky, minkä kuulimme äsken. Siinä oli Jumalan kirkkautta, kummallisten olentojen ja pyhien ylistystä. Siinä oli sellaista merkillistä yhteyttä, että kun leijonankaltainen, häränkaltainen, ihmisenkaltainen ja kotkankaltainen ylistivät, kiittivät ja kunnioittivat Jumalaa, myös 24 vanhinta, joista emme oikein tiedä keitä he mahtavat olla, kumartuivat kasvoilleen maahan ja kunnioittivat Jumalaa. Siinä ei ollut yksilöitä, vaan joukko, joka kiitoksen ja rukouksen kautta sai kohdata Jumalan. Ajattelen, että kyllä mekin tässä kirkossa olemme suuremmissa sfääreissä, tavoitamme kohti Kaikkivaltiasta yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.

Jotkut kristityt ovat innostuneet ylistyslauluista. Joku on kertonut, että saattaa irrota ankeasta raskaasta todellisuudesta ylistämällä Jumalaa. Itse olen kokenut tuon ajatuksen vieraana, vaikkakin lähes raamatullisena. Ylistihän apostoli Paavalikin vankilassa. Ajattelen kuitenkin, että jos jumalanpalvelus on pakenemista elämästä, se on menettänyt kosketuksen myös Jumalaan. Sen sijaan tahdon olla aitona ja paljaana Jumalan edessä, sillä kovin hyvältä tuntuu olla paikassa, missä ei tarvitse esittää mitään.

Tahdon kuitenkin opetella tätä Ilmestyskirjan pyhien laulua, jossa he sanovat:
Herra, meidän Jumalamme!
Sinä olet arvollinen saamaan
ylistyksen, kunnian ja vallan,
sillä sinä olet luonut kaiken.

Joskus lapset, joista olen huolissani, eivät ymmärrä minua ja saattavat olla vihaisia. Mutta minä olen antanut heille elämän ja vaikka rakkauteni on ollut puutteellista, on se kuitenkin rakkautta. Minäkin saatan olla vihainen Jumalalle, en käsitä sitä kurimusta mihin joudun ja kaikkea sitä kärsimystä minkä hän sallii. Mutta koska en itse saa savilintua lentämään, yritän vaikeissa paikoissa ajatella, että Jumala tietää, mitä hän tekee, vaikka en ymmärrä.

Siksi tahdon liittyä ja kutsua sinuakin liittymään tähän lauluun, jossa sanotaan, että Sinä joka kaiken tämän loit, annoit elämän minulle ja lapsilleni, Sinä joka olet ollut elämän kehto ja armon aava meri, Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan.