Mitä päähän?

Mitä palkinnoksi?

Tämä evankeliumiteksti on vähän yllättävä, jos tänään mietimme armon olemusta. Siinähän puhuttiin itse asiasta palkinnosta. Ennen tätä Pietarin ja Jeesuksen keskustelua rikas mies lähestyi Jeesusta ja kysyi: Mitä minun pitää tehdä, että perisin iankaikkisen elämän? Jeesus vastasi, että pidä kymmenen käskyä. Mies väitti että on noudattanut niitä. Silloin Jeesus asetti kovan vaatimuksen: Myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille niin sinulla on aarre taivaissa. Mies lähti murheellisena pois. Jeesus selitti, että ihmisen on mahdotonta pelastaa itseään, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

Tähän Pietari jatkoi: Mitäs me saamme, me jotka olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua? Jeesus lupasi, että palkkio on tulossa, kaikki, jotka ovat luopuneet Jeesuksen tähden jostain, saavat moninkertaisesti takaisin. Ja taivaassa saatte hallita, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.

Me oomme valittua kansaa

Raamatun mukaan Jumalan oli valinnut Israelin ja sen kaksitoista sukukuntaa omaisuuskansakseen. Nyt Jeesuksen mukaan häntä seuraavat kaksitoista opetuslasta ja kaikki Jeesuksen seuraajat ovat uusi valittu kansa, Jumalan oma kansa. Sinä ja minä, me joita Jumala puhuttelee ja kaikki jotka on kastettu, olemme Jeesuksen ja Jumalan omia. Armo on sitä, että me emme ole valinneet häntä, vaan hän on valinnut meidät (Joh. 15:16). Jossain nuorten viisussa lauletaankin, että oomme valittua kansaa joka aina elää saa. 

Kyllä se Pietarinkin kohdalla oli niin päin, että Jeesus valitsi hänet eikä Pietari ihan kaikesta edes luopunut, hänellä oli vähän taipumusta liioitella. Hänellähän oli talo Kapernaumissa ja vaimo ja anoppi. Vaimo muuten kulki myöhemmin Pietarin mukana saarnamatkoilla kertomassa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Pietari ei ollut tehnyt mitään ihmeellistä, vaan Jeesus kutsui tavallisen kalastajan mukaansa. Jeesuksen ja Jumalan armovalinta on sillä tavalla ihmeellinen, että me emme voi sitä ansaita olemalla jotenkin hyviä ja hienoja. Päinvastoin, Jeesus usein sanoi, että järjestys menee joskus päälaelleen: monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.

Kruunu vai pipo?

Kun olin lapsi, me leikimme usein serkun kanssa prinssiä ja prinsessaa.

Kuvittelimme miten hienoa olisi olla kuninkaallinen, pukeutua hienosti ja käyttää valtaa ja rahaa. En ole saanut tällaista kruunua koskaan painaa päähäni, vaan minulla on tällainen ihan tavallinen läppärin kylkiäisenä saatu pipo, jossa lukee että Team Finland.

Vanhemmaksi tultua olen myös ymmärtänyt, että tosi hyvä näin. Valtaan sisältyy paljon vastuuta ja myös paljon raskaita velvollisuuksia. Sitä paitsi tavallinen elämä on paljon vapaampaa. En tiedä miksi Jeesus lupasi lähimmille opetuslapsilleen valtaistuimen taivaassa. Karl Marx syytti kristinuskoa siitä, että se on oopiumia kansalle. Köyhiä halutaankin pitää köyhinä ja siksi luvataan taivaassa kultakadut ja kultakruunut.

On totta, että ihminen tarvitsee jonkin verran rahaa ja omaisuutta voidakseen elää täysipainoista ja hyvää elämää. Mutta kohtuuskin riittää. Joskus toivon, että voittaisin rahaa, että saisin toteuttaa jonkun unelman, johon sitä tarvitaan. Mutta tiedän, että monet rikkaat ihmiset ovat onnettomia eivätkä koskaan saa tarpeeksi rahaa tullakseen onnellisiksi. Minulle sopii paremmin tämä pipo, enkä oikeastaan halua taivaassakaan hallita ja tuomita. Siksi tämän päivän Raamatun teksteistä minua puhuttelee erityisesti Apostoli Paavalin kirjeteksti, jonka äsken kuulimme.

Paavali löysi kaikkein arvokkaimman aarteen

Paavali oli syntynyt Kilikian Tarsossa ja saanut perinnöksi Rooman kansalaisuuden. Hän sai myös hyvän koulutuksen niin että hänellä oli yhteiskunnassa ja uskonnollisissa eliitissä arvostettu asema. Hän vainosi ensin kristittyjä, mutta kohtasi sitten ylösnousseen Jeesuksen ja koko hänen elämänsä suunta muuttui. Hän liittyi Jeesuksen joukkoihin,team Jesus.  

Paavali koki, että hän oli tullut tuntemaan Jumalan ja Jeesuksen, oli syntynyt elävä suhde ylöspäin. Hän koki sen niin merkittävänä, että hänelle tuo entinen elämä ei merkinnyt enää mitään, hän oli valmis heittämään roskana pois vanhat etuoikeutensa. Hän kirjoitti, että Jeesuksen Kristuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hän koki niin valtavaa iloa siitä, että oli saanut anteeksi entiset erehdyksensä, että Jeesus oli sovittanut ristillä hänenkin syntinsä ja häntä tarvittiin Jeesuksen joukoissa. Hän oli Jumalan silmissä kaunis ja hyvä, eli vanhurskas, koska hän sai nyt uskoa Jeesukseen. Paavalin mukaan hän ei voinut millään teoilla ansaita tätä armoa ja Jumalan suosiota, vaan Jeesuksen uskollisuus ja vanhurskaus oli hänen turvansa.

Haluan Jeesuksen kaltaiseksi
Paavali tahtoi tuntea Kristuksen ylösnousemuksen voiman ja tulla Jeesuksen kaltaiseksi. Hän ymmärsi, että Jeesuksen kaltaiseksi ei tulla niin että rukoillaan ja sitten kaikki onnistuu ja kaikki vaivat loppuvat, tulee arvostusta ja rahaa ja terveyttä ja rakkautta. Jeesuksen kaltaiseksi tullaan, kun ollaan valmiita kärsimään ja näkemään vaivaa toisen puolesta. Paavali koki että kärsimykset ovat osallisuutta Jeesuksen kärsimyksiin. Hän hyväksyi sen, että elämä painaa joskus päähän piikkikruunun.

Jeesuksen omat osallistuvat tavalla tai toisella Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan. Mutta tällainen vaikeakin elämä voi olla täynnä voimaa ja iloa. Paavali valitsi mieluummin sen kuin Rooman valtakunnan etuoikeudet. Hän koki elävänsä Jeesuksen ylösnousemuksen voimasta.

Kun saa oppia tuntemaan Jeesuksen, saa osakseen Jumalan armon ja rakkauden. Siitä syntyy ilo, joka synnyttää sydämessä Jeesuksen mieltä. Paavali opetti, että Jeesuksen joukoissa otetaan mallia Jeesuksesta ja pidetään toista parempana kuin itseä, ei tavoitella vain omaa etua, vaan myös muiden parasta, tunnetaan hellyyttä ja myötätuntoa toista kohtaan ja liitytään yhteen rakkaudessa, sovussa ja yksimielisyydessä. Tähän tarvitsemme armoa, sillä ansioita meillä ei ole. Armo riittää.