Luukas 7:36-15: Syntinen nainen fariseuksen kodissa
Lapsensurmaaja
Eilen oli Kalevalan päivä, ja siihen liittyen Kotimaa-lehdessä oli artikkeli, jossa kerrottiin Kalevalan Marjatasta ja Kantelettaren Mataleenasta. Kanteletarhan on Kalevala-eepoksen sisarteos, jonka Elias Lönrot myös kokosi. Se ilmestyi vuonna 1840 nimellä Kanteletar taikka Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä. Lönnrot keräsi runot pääosin Suomen Karjalasta, Lieksan, Ilomantsin, Kiteen, Tohmajärven, Sortavalan, Jaakkiman ja Kurkijoen alueilta. Kantelettaren Kolmannen kirjan runot ovat Venäjän Karjalan alueilta.
Kantelettaren runo Mataleenan vesimatka liittyy tämän päivän evankeliumiin ja siinä on piirteitä myös kertomuksesta, jossa Jeesus kohtaa samarialaisen naisen. Nämä Raamatun kertomukset ovat varmasti jääneet kirkosta mieleen ja synnyttäneet kansanlaulajan päässä runoelman Mataleenasta, joka on kuin suomalainen Maria Magdaleena.
Mataleena oli ylpeä ja itsetietoinen talon tytär. Kerran lähteellä ollessaan hän kohtasi nuhruisen paimenen, joka pyysi saada juoda Mataleenan kultaisesta kiulusta. Mutta Mataleena nakkeli niskojaan eikä antanut vettä. Silloin muukalainen paljasti tietävänsä Mataleenan elämän häpeätahrat. Kolme lasta sinulla on ollut, kolme poikavauvaa, mutta sinä surmasit ne.
Kun Jeesus kohtasi samarialaisen naisen kaivolla, hän paljasti naisen salaisuuden: Naisella oli ollut viisi miestä, ja viimeinen niistä ei ollut hänen omansa. Miten karjalaiset valitsivatkin Kantelettaren runoon vielä kauheamman rikoksen, lapsensurman, ja julistivat, että senkin voi saada anteeksi? Sillä tultuaan paljastetuksi Mataleena nöyrtyy.
Mataleena neito nuori
rupes vasta itkemähän,
itki vettä kiulun täysi.
Kiesuksen jalat pesevi,
hiuksillansa kuivoavi:
"Itsepä lienet Herra Kiesus
kun mun elkeni sanelit."
Albert Edelfelt maalasi 1800-luvun lopulla tästä Mataleenan ja Kiesuksen kohtaamisesta taulun. Siinä Jeesus on tuohivirsut jalassa karjalaisessa metsässä ja Mataleena on polvillaan hänen edessään anova ilme kasvoillaan.
Minua jäi tämän Kotimaan jutun luettuani kovin askarruttamaan, miten karjalaiset valitsivatkin lapsensurmaajan syntiseksi naiseksi, ja antoivat hänen pestä Jeesuksen jalat? Sillä tuossa jalkojen pesussa on iloa armosta ja Jumalan rakkaudesta. Ehkä noissa karjalaisissa kylissä kannettiin myös yhteisöllistä synnintuntoa siitä, että jotkut nuoret naiset surmasivat lapsensa. Yhteisö saattoi kohdella niin kovasti avionrikkojaa ja sellaista joka tuli raskaaksi avioliiton ulkopuolella, ettei nainen uskaltanut paljastaa raskauttaan, vaan synnytti salaa ja tappoi lapsen. Ja runoilija antoi tämän naisen kohdata kaivolla Kristuksen, armahtajan.
Syntipukkimme
Tänä päivänä tuntuu siltä, että juuri lapsensurmat järkyttävät meitä kaikkein eniten ja voi tuntua jopa vaikealta ajatella, että Jeesus antaa anteeksi niinkin suuren synnin. Meidän yhteiskunnassamme on ikään kuin muutamia syntisiä ja syntejä, jotka ovat meidän muiden kauhisteltavana, ja tämä kauhistelu saattaa lieventää meidän omaa synnintuntoamme. Sillä aina löytyy joku huonompi johon verrata niin ettei tarvitse olla niin pettynyt itseensä.
Alkoholinkäyttäjä saattaa sanoa että ne jotka vetää kamaa, ne vasta on viho viimeisiä. Avionrikkojat sanovat että homot ne vasta on syntisiä. Kaupalliset naiset tai muut seksibisneksen tekijät tykkäävät että tämäkin on keino elää, ja me maksetaan tästä verotkin. Verojen kiertäjät ja veroilmoituksen kaunistelijat sanovat, että se nyt on pientä siihen verrattuna mitä suuret talousrikolliset tekee tai siihen verrattuna mitä Kreikka meiltä vie, tai maahanmuuttajat.
Eipä juuri kukaan tänä päivänä valita omia virheitään synneistä puhumattakaan, vaan paremminkin toisten virheitä ja toisten syntejä. Muistatko koska joku pyysi sinulta anteeksi jotain asiaa, tai muistatko koska itse pyysit? Sillä tällainen kovuus ja itsetyytyväisyys on tarttuvaa ja se on tarttunut myös minuun. Löydän helposti puolusteluja omille teoilleni.
Minussa on paljon samaa kuin Simonissa, fariseuksessa, joka kutsui Jeesuksen kotiinsa. Ei ole tarvinnut särkyä pitkään aikaan. On saanut olla korrekti Jeesukselle ja vihainen muille. Moniin kirkon ongelmiin tuntuu löytyvän joku syyllinen ja se en ole minä.
Mennään tuohon tilanteeseen
Simon, Jeesus ja muut aterijoitsijat makaavat matalilla pieluksilla nojaten vasempaan kyynärpäähän ja syöden oikealla kädellä. Heidän jalkansa ovat poispäin kattauksesta. Niinpä kutsumaton vieras, nainen, saattaa helposti saavuttaa Jeesuksen jalat. Hän on rohkea tullessaan lainopettajan kotiin, sillä hänet tunnetaan hänen syntisestä elämästään. Nainen on varustautunut pullolla, jossa on tuoksuöljyä. Jeesuksen kohtaamisessa hän unohtaa kaiken muun ja kaikki muut siinä ympärillä. Hän särkyy itkemään, ja kun hänen kyyneleensä valuvat Jeesuksen jaloille, hän avaa hiuksensa, mikä on tavatonta, ja kuivaa jalat hiuksillaan. Sitten hän voitelee nuo auringonpaahtamat rakkaat jalat tuoksuöljyllä.
Kuvitellaan että me makoilemme aterioimassa Jeesuksen kanssa jutellen mukavia, ja siihen tulee nainen, joka on julkisyntinen, vaikkapa joku näistä lastensurmaajista, joista on ollut viime aikoina niin paljon lehdissä. Lähes mielenvikainen, kaikkeen pahaan kykenevä ihminen. Eikö meidän teekin mieli häätää hänet pois tästä meidän pyhästä joukosta?
Fariseus Simon ajatteli, että Jeesus ei ole profeetta, koska hän ei käsitä millainen nainen häneen koskee, ja aja tätä pois. Jeesushan saastuu tuon naisen epäpuhtaudesta. Jeesus kysyi häneltä johdattelevan kysymyksen: Kumpi rakastaa enemmän, sekö joka sai anteeksi vähän vai sekö joka sai anteeksi paljon. - Se joka sai anteeksi enemmän rakastaa enemmän. Jeesus osoitti että hän tietää miten paljon naisella on tunnollaan ja miten vähän Simonilla. Hän näki Simonin itsetyytyväiseen ja rakkaudettomaan sydämeen.
Mitähän Jeesus näkee meidän sydämessä? Näkeekö hän rakkautta? Ehkä hippusen. Näkeekö hän syntiä? Varmasti näkee, emmekä me ole löytäneet rauhaa puolustelemalla itseämme. Me emme voi löytää rauhaa muuta kuin hänessä. Syntinen nainen sai kuulla että syntisi ovat anteeksi ja Mene rauhassa. Jokainen joka tarvitsee näitä sanoja, saa kuulla ne. Sekin joka rakastaa vähän.
Eilen oli Kalevalan päivä, ja siihen liittyen Kotimaa-lehdessä oli artikkeli, jossa kerrottiin Kalevalan Marjatasta ja Kantelettaren Mataleenasta. Kanteletarhan on Kalevala-eepoksen sisarteos, jonka Elias Lönrot myös kokosi. Se ilmestyi vuonna 1840 nimellä Kanteletar taikka Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä. Lönnrot keräsi runot pääosin Suomen Karjalasta, Lieksan, Ilomantsin, Kiteen, Tohmajärven, Sortavalan, Jaakkiman ja Kurkijoen alueilta. Kantelettaren Kolmannen kirjan runot ovat Venäjän Karjalan alueilta.
Kantelettaren runo Mataleenan vesimatka liittyy tämän päivän evankeliumiin ja siinä on piirteitä myös kertomuksesta, jossa Jeesus kohtaa samarialaisen naisen. Nämä Raamatun kertomukset ovat varmasti jääneet kirkosta mieleen ja synnyttäneet kansanlaulajan päässä runoelman Mataleenasta, joka on kuin suomalainen Maria Magdaleena.
Mataleena oli ylpeä ja itsetietoinen talon tytär. Kerran lähteellä ollessaan hän kohtasi nuhruisen paimenen, joka pyysi saada juoda Mataleenan kultaisesta kiulusta. Mutta Mataleena nakkeli niskojaan eikä antanut vettä. Silloin muukalainen paljasti tietävänsä Mataleenan elämän häpeätahrat. Kolme lasta sinulla on ollut, kolme poikavauvaa, mutta sinä surmasit ne.
Kun Jeesus kohtasi samarialaisen naisen kaivolla, hän paljasti naisen salaisuuden: Naisella oli ollut viisi miestä, ja viimeinen niistä ei ollut hänen omansa. Miten karjalaiset valitsivatkin Kantelettaren runoon vielä kauheamman rikoksen, lapsensurman, ja julistivat, että senkin voi saada anteeksi? Sillä tultuaan paljastetuksi Mataleena nöyrtyy.
Mataleena neito nuori
rupes vasta itkemähän,
itki vettä kiulun täysi.
Kiesuksen jalat pesevi,
hiuksillansa kuivoavi:
"Itsepä lienet Herra Kiesus
kun mun elkeni sanelit."
Albert Edelfelt maalasi 1800-luvun lopulla tästä Mataleenan ja Kiesuksen kohtaamisesta taulun. Siinä Jeesus on tuohivirsut jalassa karjalaisessa metsässä ja Mataleena on polvillaan hänen edessään anova ilme kasvoillaan.
Minua jäi tämän Kotimaan jutun luettuani kovin askarruttamaan, miten karjalaiset valitsivatkin lapsensurmaajan syntiseksi naiseksi, ja antoivat hänen pestä Jeesuksen jalat? Sillä tuossa jalkojen pesussa on iloa armosta ja Jumalan rakkaudesta. Ehkä noissa karjalaisissa kylissä kannettiin myös yhteisöllistä synnintuntoa siitä, että jotkut nuoret naiset surmasivat lapsensa. Yhteisö saattoi kohdella niin kovasti avionrikkojaa ja sellaista joka tuli raskaaksi avioliiton ulkopuolella, ettei nainen uskaltanut paljastaa raskauttaan, vaan synnytti salaa ja tappoi lapsen. Ja runoilija antoi tämän naisen kohdata kaivolla Kristuksen, armahtajan.
Syntipukkimme
Tänä päivänä tuntuu siltä, että juuri lapsensurmat järkyttävät meitä kaikkein eniten ja voi tuntua jopa vaikealta ajatella, että Jeesus antaa anteeksi niinkin suuren synnin. Meidän yhteiskunnassamme on ikään kuin muutamia syntisiä ja syntejä, jotka ovat meidän muiden kauhisteltavana, ja tämä kauhistelu saattaa lieventää meidän omaa synnintuntoamme. Sillä aina löytyy joku huonompi johon verrata niin ettei tarvitse olla niin pettynyt itseensä.
Alkoholinkäyttäjä saattaa sanoa että ne jotka vetää kamaa, ne vasta on viho viimeisiä. Avionrikkojat sanovat että homot ne vasta on syntisiä. Kaupalliset naiset tai muut seksibisneksen tekijät tykkäävät että tämäkin on keino elää, ja me maksetaan tästä verotkin. Verojen kiertäjät ja veroilmoituksen kaunistelijat sanovat, että se nyt on pientä siihen verrattuna mitä suuret talousrikolliset tekee tai siihen verrattuna mitä Kreikka meiltä vie, tai maahanmuuttajat.
Eipä juuri kukaan tänä päivänä valita omia virheitään synneistä puhumattakaan, vaan paremminkin toisten virheitä ja toisten syntejä. Muistatko koska joku pyysi sinulta anteeksi jotain asiaa, tai muistatko koska itse pyysit? Sillä tällainen kovuus ja itsetyytyväisyys on tarttuvaa ja se on tarttunut myös minuun. Löydän helposti puolusteluja omille teoilleni.
Minussa on paljon samaa kuin Simonissa, fariseuksessa, joka kutsui Jeesuksen kotiinsa. Ei ole tarvinnut särkyä pitkään aikaan. On saanut olla korrekti Jeesukselle ja vihainen muille. Moniin kirkon ongelmiin tuntuu löytyvän joku syyllinen ja se en ole minä.
Mennään tuohon tilanteeseen
Simon, Jeesus ja muut aterijoitsijat makaavat matalilla pieluksilla nojaten vasempaan kyynärpäähän ja syöden oikealla kädellä. Heidän jalkansa ovat poispäin kattauksesta. Niinpä kutsumaton vieras, nainen, saattaa helposti saavuttaa Jeesuksen jalat. Hän on rohkea tullessaan lainopettajan kotiin, sillä hänet tunnetaan hänen syntisestä elämästään. Nainen on varustautunut pullolla, jossa on tuoksuöljyä. Jeesuksen kohtaamisessa hän unohtaa kaiken muun ja kaikki muut siinä ympärillä. Hän särkyy itkemään, ja kun hänen kyyneleensä valuvat Jeesuksen jaloille, hän avaa hiuksensa, mikä on tavatonta, ja kuivaa jalat hiuksillaan. Sitten hän voitelee nuo auringonpaahtamat rakkaat jalat tuoksuöljyllä.
Kuvitellaan että me makoilemme aterioimassa Jeesuksen kanssa jutellen mukavia, ja siihen tulee nainen, joka on julkisyntinen, vaikkapa joku näistä lastensurmaajista, joista on ollut viime aikoina niin paljon lehdissä. Lähes mielenvikainen, kaikkeen pahaan kykenevä ihminen. Eikö meidän teekin mieli häätää hänet pois tästä meidän pyhästä joukosta?
Fariseus Simon ajatteli, että Jeesus ei ole profeetta, koska hän ei käsitä millainen nainen häneen koskee, ja aja tätä pois. Jeesushan saastuu tuon naisen epäpuhtaudesta. Jeesus kysyi häneltä johdattelevan kysymyksen: Kumpi rakastaa enemmän, sekö joka sai anteeksi vähän vai sekö joka sai anteeksi paljon. - Se joka sai anteeksi enemmän rakastaa enemmän. Jeesus osoitti että hän tietää miten paljon naisella on tunnollaan ja miten vähän Simonilla. Hän näki Simonin itsetyytyväiseen ja rakkaudettomaan sydämeen.
Mitähän Jeesus näkee meidän sydämessä? Näkeekö hän rakkautta? Ehkä hippusen. Näkeekö hän syntiä? Varmasti näkee, emmekä me ole löytäneet rauhaa puolustelemalla itseämme. Me emme voi löytää rauhaa muuta kuin hänessä. Syntinen nainen sai kuulla että syntisi ovat anteeksi ja Mene rauhassa. Jokainen joka tarvitsee näitä sanoja, saa kuulla ne. Sekin joka rakastaa vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti